yousician on ihan perseestä nykyään. tai muuten se on edelleen ihan fine, mutta kaikki on maksumuurin takana. joo kaikki ei voi olla ilmasta (pitäs kyllä), mutta maksaisitko ite 30 euroa kuussa, jotta voit pelata guitar heroa sun ukulelella? en mä tiedä onko 30 euroa yleisesti ottaen ees paljon tollasissa jutuissa, mutta ei mulla ainakaan oo varaa laittaa sen verta rahaa tohon. sori. jossain kohtaa elämästä tuli sellasta, että oikeestaan kaikki on liian kallista. nyt joku voi kuittailla mulle siitä, et viime postauksessa kerroin ostaneeni 23 euroo maksavan huulipunan. jene miten sä voit käyttää huulipunaan 23 euroa, mutta et voi laittaa 30 euroa yousicianiin? siitä huulipunasta on mulle pidempään iloa, jätä mut rauhaan!!! tolla kolmellakympillä sais 45 minuuttia yksityisopetusta jossain tampereen ukulelemestassa. ehkä mä kiikutan rahani ennemmin sinne jossain kohtaa. no saa nähä. joka tapauksessa oon nyt rämpytelly tänäänkin niitä viittä ilmaisbiisiä, jotka yousician mulle on suonut. sen lisäks tietty katon ihanan ukulennyn videoita youtubesta. jos oot seurannut jene lorea pitkään ja läheltä, niin saatat tietää, et ukulenny oli mun celebrity crush joskus 15-vuotiaana. toisaalta luulen, et kukaan tätä ei tiennyt ellen oo sitä hiljattain kertonut uudestaan. toisaalta oisko se vähän outoa, et jos joku mun tuttu niiltä ajoilta laittais tähän nyt tällasen kommentin:
- moi jene (jos se nyt on ees sun oikee nimi)! mä muistan, et olit ihastunu ukulennyyn 2015 ja se oli aluks ihan wholesome ja huvittavaa, mut olihan se vähän outoa... kuka laittaa random youtubettajan taustakuvakseen? tai siis ymmärtäisin jos ois kyse jostain niilo22, mut oikeest jene... kukaan ei tiedä ukulennyä sun lisäks. jengi aina katto, et kuka random mies sul on taustakuvana. no joo, mut toivottavasti sul menee ees vähän paremmin. mut älä laita viestiä... en haluu jutella tai nähdä sua. ei millään pahalla, mut oot pilannu sun mahikset korjata yhtäkään vanhaa ihmissuhdetta, ku pelleilit niin paljon ja nolasit ittes niin pahasti. okei no toivottavasti en törmää suhun missään! se ois super kiusallista. t. vanha tuttusi vuodelta 2015
totuus on, et en usko et kukaan vanhoista tutuista miettis mua juurikaan. niinku edes pahalla. tuskinpa kukaan jaksaa. oli aluks vaikee tajuta, et hei kaikki ei oo ku mä tässä(kään) asiassa. mä aina välillä (liian usein) ikävöin ja mietin mun tuttuja jostain yli kymmenen vuoden takaa. mietin, et miten niil menee ja sit koitan arvata missä ne ois töissä nykypäivänä tai mitä ne ostaa kaupasta. okei liiottelen. tota kauppajuttua en oikeesti mieti, keksin sen äsken. toisaalta se vois olla hauska juttu miettiä. ehkä ens kerral ku ikävöin vanhoja ystäviä, nii koitan miettii mitä ne ostaa kaupasta. mulla on aina ollut vaikeuksia päästää irti. ensimmäinen menetys jonka muistan tapahtu päiväkodissa. olin ehkä viis tai kuus. mun kaa samassa päiväkodissa oli yks tyttö. sovitaan et sen nimi oli selma. tuskinpa selmaa kiinnostais, jos sais tietää et mainitsen sen nimeltä mun blogissa, mut en ota riskiä. todennäkösesti se ei muista mua. enkä mä haluais et mua liitettäis johonki random tyyppiin. no kuitenkin... oltiin selman kanssa samassa päiväkodissa ja oltiin tosi läheisiä. en muista oliko mulla päiväkodissa juurikaan kavereita. niinku oikeita kavereita. mutta selma oli yks näistä. meillä oli kivaa. sit yks kesä keinuttiin yhdessä ja mulla oli päässä mun lempihattu. se oli sellane vaalee olkihattu, jossa oli vaaleanpunasia kukkia kahdessa eri sävyssä. malliltaan se oli sellanen kalastajahatun tapanen. kerron tästä hatusta vielä myöhemmin, mut nyt takasin selmaan. no siinä me sit keinuttiin ja se oli viimenen kerta ku nähtiin. en muista kertoko kukaan sitä mulle etukäteen. todennäkösesti kerto, mutta varmaan suljin sen pois mielestä, koska sillee mä aina tein. tein silloin ja teen välillä nytkin. jostain syystä sain tän eron takia vielä muutaman vuodenki jälkeen paniikkikohtauksia. tai muistan ainakin yhen, mutta oletan että niitä saatto olla useempi. olin ehkä 8-vuotias ja muistin selman ku selasin mun ystäväkirjaa. siel oli selman kuva ja sen vastaukset. paniikkikohtaukset oli vähän erilaisia sen ikäsenä. sillon et ollu sillee hei mul tulee paniikkikohtaus, pitää tehä asialle jotain. sillon sä vaan huutoitkit ja hakkasit itteäs, hakkasit päätäs seinään, potkit seinää, potkit kaikkea jne. taisin sit myös 13-vuotiaana tai joskus silloin laittaa selmalle viestiä. sen puhelinnumero oli siinä ystäväkirjassa ja etin sillä puhelinnumerolla, et oisko sil whatsapp. ihan vaan siks et voisin kattoo onks sil kuva ja et onks se ylipäätään selman numero. no laitoin viestin. jotain ehkä tän tyylistä:
- moi tää on varmaan aika outo viesti. oltiin samassa päiväkodissa ehkä vuoden. no mut joka tapauksessa mulla on ikävä sua, koska olit mun paras kaveri. niin joo oon jene.
selma tai mahdollisesti joku muu mun ikänen tyttöoletettu vastas, et sil ei oo mitää hajuu kuka mä oon. auts... oltiin oltu kavereita päiväkodissa ehkä vuosi ja sä et ees muista mua???? väitätkö oikeesti, että sä et saanu paniikkikohtauksia pari vuotta sen jälkeen tai oo kelannu laittaa mulle viestiä näin 7 vuotta myöhemmin? en vastannut selmalle enää mitään. en ees tiedä oliko se selma, mut todennäkösesti. sillä oli whatsappissa koko nimi ja sama puhelinnumero ku mun ystäväkirjassa. ehkä mä koitin uskotella, et se ei ehkä ollukaa selma, jottei mun massiivinen ego kokis niin kovaa kolausta. selma tuskin laittaa mulle koskaan viestiä, enkä mäkään aio laittaa sille. me tunnettiin vuosi joskus sata vuotta sitten ja ollaan nyt molemmat parikymppisiä. edes mä en ole niin epätoivonen. nyt mulla on kaunis muisto hänestä ja se riittää. vaikka jos oon rehellinen, nii en muista enää mitään muuta ku sen viimesen päivän, yhen paniikkikohtauksen ja sen päivän ku mun itsetunnolla pyyhittiin taas kerran lattiaa. olin niin dramaattinen jo silloin.
tarina hatusta. se hattu oli aivan ihana. en muista oikeen minkä takia, mutta mä olin tosi kiintynyt siihen hattuun. jos en olis ollu, niin tuskinpa mä muistaisin sitä enää ja kirjottaisin siitä tänne. pidin sitä hattua usein. se oli mukava ja nätti. kerran oltiin mutsin ja faijan kanssa veneilemässä, niinku me aika usein oltiin. ne on hyviä muistoja mun lapsuudesta. ne venereissut. me oltiin merellä veneellä, jonka olin nimenny itteni mukaan (iso ego!!!). jos oot koskaan veneilly merellä, niin tiiät et usein on tuulista. no tuuli nappas mun rakkaan olkihatun ja se lens mereen. aloin huutaa niinku hyeena, kuten mulla oli jo silloin tapana. pyysin faijaa kääntymään. en usko, että käännyttiin, mutta en tosin voi olla varma. käännyttiin tai ei, niin se hattu jäi sinne. nyt mulla on kaunis muisto siitä ja se riittää. vaikka, jos oon rehellinen, nii en muista enää mitään muuta ku sen viimisen päivän.
mä oon huono päästää irti. enkä varmaan koskaan oo täysin päästäny irti yhtään mistään. kävin läpi tän blogin tekstejä ja löysin sieltä yhden mun kirjottaman tekstin, joka kolahti. se oli ihan ku mä oisin sen kirjottanut. miten oon voinu jo 15-vuotiaana olla mä? miten oon voinu tuntea silloin samoja tunteita kuin nyt? yksinkertanen selitys on varmaan se, että no mä oon mä. silti se tuntu ihmeelliseltä. jos haluut lukea sen runon, niin sen nimi on olen kokonainen(ko) ja oon postannu sen keskiviikkona 29. huhtikuuta 2015. nykyään en enää usko pysyvyyteen samalla tavalla kuin aiemmin. en maalaile ruusuisia kuvia seinille, siitä että kaikki mun nykyiset ihmissuhteet kestäisivät mun kuolinvuoteelle asti. tuntuu helpottavalta olla uskomatta ehdottomuuteen ja pysyvyyteen samalla tavalla kuin aiemmin. unohtaa mä en aio koskaan. en koskaan aio täysin päästää irti. mä pidän mun muistot sekä hyvät että pahat. ihan vaan koska mä haluan. jossain kohtaa tajusin, että kukaan ei ikävöi mua kuten mä heitä. aluksi sen tajuaminen tuntui pahalta. nykyään mulla on helpottunut olo. mun ikävä on raskasta ja kipeetä. en halua, että ajatus tai muisto musta sattuttais ketään niin pahasti. en halua että ajatus jenestä on kivulias. en halua jäädä kummittelemaan tai vaivaamaan. samalla kuitenkin toivoisin viestiä vanhoilta tutuilta välillä. mutta enää mä en laita viestiä. en laita viestiä, koska kukaan ei ikävöi mua niinku mä niitä ja viestin laittaminen sellaselle ihmiselle ois epäreilua heitä kohtaan. mulle saa laittaa viestiä. ehkä joskus laitan jolleki viestiä. kunhan opettelen tekemään sen paremmin ku mitä oon tähän menessä tehny. rento ja kasuaali. sellanen musta tulee. ei oikeesti, mutta voidaan leikkiä hetki, et toi ois totta.
oon lukenut kaksi kirjaa viime postauksen ja tän hetken välillä. molemmat oli aika huonoja. toinen ärsytti ja toinen oli vaan aika mitäänsanomaton. tänään alotin lukemaan uutta kirjaa. se vaikuttaa hyvältä. sen kirjan nimi on laiton lapsi - värikäs nuoruuteni etelä-afrikassa ja sen on kirjottanut trevor noah. luen sen vielä loppuun ja voin kertoo sit, et oliko se hyvä. seittämäänkymmeneenyhteen sivuun asti se on ainakin ollut hyvä.
kävin myös eilen jätskillä mun kaverin kanssa. mulla oli tosi kivaa. söin päärynäjäätelön, koska oon haaveillut päärynäjäätelöstä jo pitkään. en oikeen tiedä miksi. viimeset pari kuukautta ennen eilistä, mulla tuli aina silloin tällöin mielikuva itestäni syömässä päärynäjäätelöä keskustassa. en oo tainnut koskaa aiemmin ees ostaa jäätelökiskalta päärynäjäätelöä. eilen ostin ja se oli hyvää ja mulla oli kivaa. ehkä mun pitää alkaa toteuttaa tällasia mielikuvia useemminkin. jäätelöt on kivoja (ja ystävät).
oon miettiny paljon menneitä. en oikeen saa mistään kiinni ja asioiden käsittely on siitä syystä super hankalaa. yhestä ajatuksesta sain kiinni. pari vuotta sitten ja ennen sitä olin shottilasi. olin täynnä ja sit tyhjä ja sit taas ihan täynnä. shotit juodaan kerralla. kuka helvetti ottaa hörpyn shottilasista tai täyttää sen vaan puolilleen. shottilasit on aina täynnä tai tyhjiä ja sellainen mä olin. mä olin kaikki tai mä en ollut mitään. mun ihmissuhteet oli kaikki tai ne ei ollut mitään. oikeestaan kaikki oli kaikki tai ei mitään ja mikään ei ollut kaikki tai ei mitään. oli vaan kyllä ja ei. ei ollut harmaata aluetta. kaikki oli mustaa ja valkosta. olin ehdoton kaiken suhteen. joko me ollaan parhaita kavereita tai sit me ei olla missään tekemisissä. joko sä vihaat mua tai sä rakastat mua. jos joku ei pystyny mukautumaan tähän mun shottilasiin nii koitin pakottaa sen sinne. koska sun on pakko. sun on pakko, koska mä olen ehdoton. mä tajusin tän mustavalko-ajattelun jo ajat sitten, mutta vasta nyt tajusin, että se mussa on muuttunut. ei täysin tosin. kuitenkaan enää mä en ole niin ehdoton ja luulen, et sen takia mulla on vihdoin parempi olla. mä oon ilonen siitä.
jos oot mun vanha tuttu ja mietit, et mitä mulle kuuluu niin kiitos ihan hyvää. en tosin usko, että kukaan vanha tuttu lukee koskaan tätä. tai ylipäätään kukaan. se on ihan kiva. mua on vähän alkanu ahistaa ajatus siitä, että ihmiset näkee ja kuulee mut. ei livenä niinkään, mutta netissä. mä mokasin monesti ja pahasti ja en oo täysin toipunut siitä. rehellisesti sanottuna se on yks niistä asioista, joita en oo voinu käsitellä vielä lainkaan. onneks mul ei mitään muuta ookkaan ku aikaa. mua lämmittää ajatus siitä, et sit ku kuolen nii joku lukis tän ja itkis yhen kyyneleen ja sit hymähtäis. no jos oon kuollut, ku joku lukee tätä niin kepeät mullat mulle. toivottavasti olin ees melkeen hyvä ihminen siihen mennessä.
lepää rauhassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti